fredag 10 mars 2017

Oppimisen digitalisaatioko?

Kaikkien huulilla on nyt digiaalisatio, oppilaitoksissa puhutaan digioppimisesta ja mietitään miten opetusta pitäisi digitalisoida. Mielestäni lähtökohdat ovat väärät. Digitalisaatiolla tarkoitetaan yleisesti, miten yhteiskunnan ja yritysten prosessit voidaan automatisoida. Hyvin määritellyt prosessit voidaan automatisoida tietokonejärjestelmien avulla. Tällaisia prosesseja ovat esimerkiksi verotusprosessit, valvontakameroiden kuvatunnistus, kirjanpito, matkalaskujärjestelmät tai verkko-ostokset.

Luovat prosessit, kuten taiteen luominen, kirjoittaminen, organisaation kehitys on toisaalta hyvin vaikeita automatisoida.  Väitän että oppimisprosessit kuuluvat luovien prosessien joukkoon, eli oppiminen on hyvin vaikeasti automatisoitavissa. Oppiminen vaatii, että olemme luovassa ympäristössä, jossa ajattelu ja ymmärtäminen voi kasvaa samalla kun omaksumme tietoa. Oppiminen toimii parhaiten, kun ympärillä on muita henkilöitä saman oppimisprosessin parissa. Sen takia opetuksen digitalisaatio on käsitteenä aika vaarallinen, ja voi helposti viedä väärille poluille.
Toki hyviä tietolähteitä voidaan luoda myös digitaalisessa muodossa. Tämä ei kuitenkaan ilmiönä ole mitään uutta, kirjoja on tehty jo kauan ja videoformaatissa on tehty hyviä opetusvideoita jo yli 40 vuotta. Videoiden ja digimateriaalin tuottaminen sekä jakelu on tänä päivänä huomattavasti helpompaa, mutta laatu ei välttämättä sen takia hirveästi parane.

Uskon toki digitalisaatioon. Elämämme helpottuu automatisoinnin ja digitalisaation ansiosta. Opetuksessa pitäisikin tähdätä siihen, miten huomioidaan nuorten tulevan yhteiskunnan ja työympäristön muuttumista digitalisaation myötä.

Jerker Björkqvist, TkT
Tietotekniikan yliopistonlehtori, Åbo Akademi
Turun Sanomissa 10.3.2017

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar